juoksukaupunki

Joensuu on paras syksyöinen sateenjälkeinen lenkkeilykaupunki, pimeetä laulurinteen takana, kuin juoksis silmät kiinni ja lamput tekee ruohosta vihreempää ja joki kohisee, pyhäselkä humisee, ei ketään missään, kuin unessa juoksis ja vesikon takana pururata tuoksuu havuille, ei väsytä yhtään, ei väsytä yhtään. Pesäpallokenttä, lunta jäähallin takana, varon lätäköitä ja areena, on täällä monesti juostu ja kävelty, tähdet nähty ja venesatamassa nukkumassa on pieniä laivoja.

Tapa

Mennään, mennään sinne merenrantaa,
josta Kaukokin laulaa,
jossa nään vedessä kuun ja taivaan.

Kerään kiviä sieltä,
olen montaa mieltä,
olen yksi ja kaksi,
ehkä muutun paremmaksi.

Enpä muuttunut miksikään,
en kanssas enkä yksinään.
Jäin vaan samaksi samaksi,
ehkä otan sen tavaksi.

to follow

You were not leaving, there was no one left to follow.

And we talked about following,

and I lost my opinion about it,

because it´s like borrowing someone else’s dream to leave.

I get a push, I get a free ride.

You stopped the time in the room.

You stretched it until you left,

and then the time started to rush forward with the speed of light.

The swedish dream

We walked side by side to the garden

where champagne was served.

Under the bright blue sky was the light pink lilac tree, under which

the bright young children played ball,

dressed in all the shades of their future fame.

The veranda buzzed with sunlight, cakes and smiles

and over-flowing pink champagne.

We slept inside the deepest talks and the scents of the dinner hours long.

We worked trough days and loved (trough) the nights,

inside the dream we dreamed of the castles and knights.

You wore the high hat and I wore one too,

we found old ideas and they were light blue.

intensity of

intensity of leaving (deep deep deeper),

lightness of sleeping (keep keep keeper),

necessity of sleeplessness (on on and on)

and yes i love you (all all, oh, all)

Ekaa kertaa

Ekaa kertaa, tai pitkästä aikaa, on sellanen olo, että en haluakaan lähteä jostain pois. En haluiskaan lähtee täältä Berliinistä pois. Pyörryttää.

Seikkailu ja endorfiini. Pitää lähteä sillon kun bileet on vielä menossa, sillon kun on vielä kivaa. Lähteminen tuo erilaisen fiiliksen kaikkeen. Nautin tästä. Kaikki on epävarmempaa ja tärkeempää, intensiivisempää.

Kuinka monta kertaa voi sanoa, että hyvästi ja silti hymyillä. Että nähdään taas pian, tai jos ei pian, niin joskus.

Ja miten koko ajan sanoo hei hei. Entä jos tää on viimenen kerta? Entä jos koko ajan on viimenen kerta? Kylmät väreet kylmät väreet varpaisiin poskiin reisiin polvilumpioiden sisäpuolille, rintarankaan, maksaan, verisuonten ulkopinnoille. Luihin ja ytimiin kylmät väreet, kohoo karvat pystyyn. Vatsa ja maha. Kohta pitää mennä töihin ja toivon, että Elin nukkuu nukkuu pitkään, sitten meen sen kanssa ulos.

Ja miltä tuntuu mennä kotiin, tavata siellä ihmiset. Miten minä selviin siitä? Miltä sitten tuntuu, kun istun keittiön pöydän ääressä Ilomantsissa ja katon ulos, luen Pogostan Sanomat ja Karjalaisen ja Suomen kuvalehden ja Annan ja pöydällä lojuvat postikortit uudestaan. Kissa on siinä. Miun mieli täällä samalla tavalla, kun se nyt seilaa ilomantsiin. Ja mietin, että soitan pianoa ja katon facebookin. Ja soitan lisää pianoa, meen juoksemaan. Kaikki on vähän unta. Vähän hidastettua. Sitten mummo tulee käymään ja puhutaan vähän, toistellaan sanoja ja uudestaan samat jutut. Ja mahassa tuntuu, kun mummo nousee ylös tuolista, koska se on vaikeeta ja se koskee. Tulee taas kylmät väreet. Pirkko tuo mansikoita kohta. Piirakoita, voita päälle, voissa on suolaa. Riisi on pehmeetä. Ja radiosta tulee puhetta musiikkia, mie ymmärrän sanat. Meen juoksemaan taas, meen ulos metsään ja laulan siellä laulun, eikä kukaan kuule. On linnut ja puut. Eikä oikeesti ketään muuta. Perhoset hiekkatiellä, siniset, pöly lentää kun juoksen ja juoksen. Meen uimaan. On yksin ja yksin taas. Luonto on vihree, mutta pienempi, mutta laajempi. Mutta äänet on kovemmat, kontrasti suurempi. Vertaa lintujen laulua hiljasuuteen tai metrojen, ihmisten, autojen, ambulanssien, huutojen, kielten, tuhansien lapsien itkuun ja niihin muihin ääniin, askeleet ja pyörät ja kirskunnat ja selittämättömät pamaukset, ovien kolaukset, roska-autot tyhjentää, puista tippuu siemeniä ropisemalla tai terälehtiä mansikkalumena.

Ukkonen

Berliinissä ukkostaa, ja matkalla töistä uimahallin kautta kotiin tuoksuu niinkun kaikkien mummoloiden kaikki saunapolut yhteensä; tuomet, sireenit, lehmukset, kastanjat, koivut ja kirsikat.

Puistot on sademetsiä ja kukkapuista putoo vaaleenpunaset terälehdet asfaltille mansikkajäätelökinoksiks.