Mulla on
mustaherukoita pellossa ja paljon enemmän ilmaa kuin muistan
hengittää. Sinisuohaukat huutelee toisilleen ja mulle,
ajattelen
kaikkia, jotka tällä hetkellä koskettaa.
Muistan niiden
kosketuksia, huulia, ihoa, luitten eri käänteitä. Miten ehtisin
kirjottaa niistä kaikista laulun?
Jokaisella on omat
kaaret, jokaisella, jokaiselle on oma aika. Alkaa, loppuu, kertoo
kertomusta ja tarinaa ja samalla ei, jokainen on vaan nyt just nyt
eikä sen ihmeempiä.
Tukka on
samanpitunen kun kynitty pelto, pehmeetä olkee.
Tuun sulle syliin,
kun kuu nousee ja tulee pimeä. Tuun sulle syliin, kun itkettää ja
en tiedä miksi.
